Tiivistelmä
Kommunikointi kuulokojeen avulla. Vertaileva tutkimus kuulovikaisten henkilöiden
kuulokojekuntoutuksen tuloksellisuudesta ja kuulokojeen käytöstä vuorovaikutustilanteissa.
Vastuullinen johtaja: Minna Laakso
Kommunikointi kuulokojeen avulla -tutkimushanke on osa laajempaa kansainvälistä
yhteistyöhanketta, jonka tavoitteena on ymmärtää aikuisiän kuulon alenemasta johtuvia
kommunikoinnin ongelmia ja sen hoitoon ja kuntoutukseen liittyviä käytäntöjä. Tutkimushankeen
kansainväliset kumppanit tulevat Tanskasta, Saksasta, Ruotsista ja USA:sta. Niin Suomessa kuin
monissa muissakin Euroopan maissa 15 %:lla väestöstä on kuulovamma tai kuulon alenema.
Kuulokojeteknologian kehittymisestä huolimatta vain 20-50% heistä, jotka hyötyisivät kuulokojeen
käytöstä, käyttävät sitä. Käyttämättömyyden syiden oletetaan olevan sosiaalisia, sillä tutkimuksin
on osoitettu että kuulovammaan liittyy vahva sosiaalinen stigma.
Suunnitteilla oleva tutkimus keskittyy tuomaan näkyväksi sitä, miten kuulokoje joko otetaan
käyttöön tai jätetään käyttämättä, vaikka tarvetta kojeen käyttämiselle olisikin. Tavoitteena on
kehittää uusia menetelmiä arvioida kuulon alenemasta johtuvia seurauksia kuulokojeen saaneen
kanssakäymiselle jokapäiväisissä kohtaamisissa. Tämä toteutetaan havainnoimalla ja videoimalla
tilanteita, joissa kuulemisen ongelmista johtuvia ymmärtämisen ongelmia kohdataan ja ratkotaan
vuorovaikutuksellisin keinoin. Tutkimus tuottaa tietoa myös henkilökohtaisista
selviytymismekanismeista, joiden turvin kuulovikaisen henkilön itsetuntoa voidaan tukea kuulon
aleneman aiheuttamista arkielämän ongelmista huolimatta.
Tutkimukseen osallistujat (n= 60) rekrytoidaan yhteistyössä Helsingin ja Tampereen
yliopistosairaaloiden kuulokeskusten kanssa. Tutkimukseen osallistujilla tulee olla vähitellen
edennyt sensorineuraalinen kuulovika (30 – 90 dB) molemmissa korvissa. Muita kuulemisen
ongelmia aiheuttavia oireita tai sairauksia kuten tinnitusta tai Méniéren tautia potevat suljetaan pois
tutkimuksen kohderyhmästä. Kyseessä on pitkittäistutkimus, jossa seurataan kahdeksan kuukauden
ajan kuulokojeen sovittamisprosessia ja sen vaikutuksia ihmisten arkeen. Aineisto muodostuu
esikyselyistä (suomennettu kommunikoinnin toimivuutta mittaava Denver Scale; odotukset
kuulokojeen käytöstä -kysely), itse-arvioinneista (International Outcome Inventory for Hearing
Aids) ja videomateriaalista. Kahdeksan kuukauden aikana videoidaan tutkimukseen osallistuvien
vuorovaikutustilanteita ammattilaisten (kuulontutkija ja audiologi), oman perheen ja ystävien
kanssa.
Aineistoa tullaan analysoimaan sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti. Videomateriaalin
analysoimiseen käytetään keskustelunanalyysia. Se että vuorovaikutustutkimusta tehdään
pitkittäistutkimuksena eli nauhoitetaan tutkimukseen osallistujien vuorovaikutustilanteita
kahdeksan kuukauden aikana eri tilanteissa, ei ole tavallista. Näin kuitenkin pyritään selvittämään
kuulokojeen sovittamisen ja käyttöönoton vaikutuksia sen saamisesta siihen hetkeen kun se on
muuttunut arkipäiväisen itsestään selväksi apuvälineeksi tai se on mahdollisesti jäänyt käyttämättä.
Tutkimuksen empiirinen analyysi tuottaa tietoa kuulon aleneman ja kuulokojeen aiheuttamista
ongelmakohdista ja niiden yhteydestä vuorovaikutukseen, mutta myös niistä selviytymiskeinoista,
joiden tiedostaminen voi kohentaa kuulovikaisten henkilöiden elämänlaatua. Seurantatutkimus
mahdollistaa hoito- ja kuntoutusprosessin koko kaaren arvioinnin ja ns. ”parhaiden käytäntöjen”
rekisteröinnin. Kun sama tutkimus tehdään kaikissa hankkeeseen osallistuvissa maissa, muodostuu
kattava tietovaranto käytännöistä, mutta myös erilaisista rahoituksen ja hoitokäytäntöjen
organisoinnin malleista. Siten tutkimus tuottaa materiaalia, jota on mahdollista hyödyntää
makrotason terveyspoliittisia linjauksia tehtäessä.

Avainsanat: kuulovika, kuulokoje, vuorovaikutus, arviointi, selviytymiskeinot, hoito- ja
kuntoutuskäytännöt